Hopeaharju-logo  - Osa HoviKoti-ryhmää

Tekstin koko

A- | A+

 

 

Mari

 

Mari Kurppa

Jästipäisyys on tullut verenperintönä


”Yrittäjän asennetta joko on tai sitä ei ole”, Mari Kurppa sanoo.

Muutto Paimiosta Noormarkkuun oli Mari Kurpalle kova paikka. Kurppa oli 12-vuotias, kun hän vaihtoi yli 500 oppilaan koulusta 16 hengen kyläkouluun. Hän oli koulun ainoa kuudesluokkalainen. Kaikki kaverit jäivät Paimioon.– Kyllä mä silloin ajattelin, että ei tästä tule mitään. Sit mä aloin hevostelemaan ja aloin saada uusia kavereita. Siitä se sitten lähti.

Nyt, 30 vuotta myöhemmin, Mari on vanhempiensa perustaman palvelukodin johtaja. Takana on yrittäjyyttä jo yli kymmenen vuotta. Aika on ollut hektistä, mutta antoisaa. – Kyllä sitä välillä on miettinyt, että miten sitä on jaksanut. Mut siinä se vaan on mennyt, jollain ihmeen keinolla.


Suunniteltu juttu?

Mari Kurppa epäilee, että hänen äidillään oli taka-ajatuksia tyttärensä varalle lukion jälkeen. Kurppa haki sairaanhoitajakouluun, mutta ei ollut kuulemma soveltuva alalle. Hän päätti lähteä Tampereelle lähihoitajakouluun. Samalla hän työskenteli oppisopimuksella Hopeaharjussa.

– Kun valmistuin, lähdin sairaanhoitajakouluun. Silloin jo olinkin sinne soveltuva. Pitkän polun olen käynyt. Valmistuttuaan Kurppa työskenteli Hopeaharjussa. Jossain vaiheessa äiti ja tytär alkoivat puhua sukupolvenvaihdoksen mahdollisuudesta.

– Veljeni Jussi sanoi, että hän ei missään nimessä lähde mukaan. Menimme äidin kanssa suorittamaan yhdessä yrittäjän ammattitutkintoa ja siinä kävimme sitten monia käytännön asioita läpi. Teimme vaihdoksen tosi hallitusti, siinä meni varmasti viitisen vuotta.

Sukupolvenvaihdokset eivät ole aina helppoja. Mari Kurppa toteaa, että heidän perheessään se kuitenkin onnistui hyvin. Toki käytännön järjestelyt ja lasten tasapuolinen kohtelu vaativat paljon miettimistä ja asioiden pyörittelyä.

Kurppa otti vetovastuun virallisesti vuoden 2008 alussa, jolloin yrityksen nimi muuttui Palvelukoti Hopeaharju Oy:sta Hopeaharjun Palvelukodiksi.


Ei näiden takia valvota

Hopeaharjun Palvelukoti ei jäänyt Kurpan johdossa niin sanotusti tuleen makaamaan. Maailma muuttui ympärillä vinhaa vauhtia ja hoiva-alan vaatimukset kovenivat. Paine toiminnan kehittämiselle oli kova. Kurppa on myös kehittänyt itseään opiskelemalla yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon, tuotekehittäjän erikoisammattitutkinnon ja MBA:n.

Palvelukodin tontille rakennettiin vuonna 2009 halli, johon saatiin lisää tilaa muun muassa työtoiminnalle ja eri aktiviteeteille. Kovin yksittäinen ponnistus oli kuitenkin Hopeakodon suunnittelu ja rakentaminen vuonna 2014. – Minulla oli vaihtoehtona silloin kolme polkua. Joko jäämme entiselleen, kehitän toimintaa eteenpäin ja rakennan uuden töllin tai sitten myyn yrityksen. Pohdinnan jälkeen Kurppa päätti ottaa riskin ja laajentaa toimintaa. Asukaspaikkojen määrä lähes tuplaantui 60 paikkaan.

Kun kerta vauhtiin oli päästy, niin samalla remontoitiin päätaloa ja keskitaloa ja rakennettiin hakelaitos. Kurppa ei itsekään oikein tiedä, miten hän ehti samaan aikaan toimia työmaapäällikkönä, pyörittää Hopeaharjua, olla mukana perustamassa HoviKotia, opiskella ja hoitaa vielä juuri kouluun lähteneitä lapsiaan.

– Kyllä silloin äiti ja isäkin kysyivät, että etkö sinä valvo öitäsi näiden hommien takia, kun oli kauhea velka päällä, kolme yritystä ja vuosi aikaa rakentaa. Sanoin, että en. Eihän siitä mitään olisi tullut, jos olisin vielä yöt valvonut pitkien työpäivien päälle. Kaikesta selvittiin ja Hopeakoto valmistui. Jälkiviisaasti ajateltuna sen rakentaminen kannatti.

– Kun ajattelen hoiva-alan tämän päivän vaatimuksia, olisimme tippuneet ilman laajennusta. Kiinteistön laajentamisen lisäksi Kurppa on halunnut pitää huolta henkilöstön osaamisesta. Viimeiset puolitoista vuotta Hopeaharjussa on ollut säännöllistä työnohjausta Heikki Lampisen johdolla.

 

alue2019 Toiminta on laajentunut viime vuosina.


Asenne ratkaisee

Mari Kurppa sanoo, että hän on perinyt tietynlaisen jästipäisyyden vanhemmiltaan. Hän myös uskoo, että yrittäjyys vaatii tietynlaista asennetta. – Sitä joko on, tai ei ole. Sitä on aika vaikea oppia. Ei voi ihan heti luovuttaa, vaikka tekisikin mieli heittää välillä hanskat tiskiin. Vanhemmilta on periytynyt Kurpalle monia muitakin arvoja.

– Jos meillä ei ole asukkaita, ei tarvita muitakaan. Ihmisiä pitää aina kohdella niin kuin haluaisit itseäsikin kohdeltavan. Tasa-arvo ja luottamus pitää olla. Valheen polulle ei kannata lähteä. Olipa tilanne mikä tahansa, niin faktat pöytään ja yritetään päästä siitä eteenpäin, Kurppa luettelee.

Perheyrittäjyys näkyy Kurpan mielestä Hopeaharjussa muun muassa siten, että perheen kaikki kolme sukupolvea ovat läsnä palvelukodin arjessa. Kurppa pyörittää Hopeaharjua, hänen veljensä Jussi Peltonen on HoviKodin toimitusjohtaja. Maija ja Helge Peltonen auttavat Hopeaharjun töissä päivittäin. Kurpan mies vastaa Hopeaharjun kiinteistöhuollosta oman yrityksensä palveluna. Laajennettuun perheeseen on kuulunut myös Hopeaharjun eläimet, joita on ollut kissoista pupuihin ja marsuihin.

Kurpan lapset ovat myös tuttu näky ja asukkaiden ilo. – Meillä on yksi vanhempi asukas, jota minä olen jo aika nuorena hoitanut. Toin lapseni näytille tänne, kun hän oli kaksiviikkoinen. Vielä nykyäänkin vanha asukkaamme viittoo lapseni joka kerta käymään hänen luonaan ja antaa karkkia. En usko, että suuremmassa hoitolaitoksessa johtaja tuo perheensä samalla tavalla työpaikalla näytille, Kurppa mietti.

Hänen mielestään on surullista, että ihmiset on nyky-yhteiskunnassa lokeroitu eri paikkoihin. Vanhukset ovat omassa paikassaan, lapset toisessa, mielenterveyskuntoutujat kolmannessa. Eri ihmisten ja erilaisten elämänvaiheiden kohtaaminen voi jäädä liian ohueksi.

Kurppa on itse halunnut näyttää lapsilleen elämän koko kaaren.

– Eräs vanhempi asukas kuoli täällä Hopeaharjussa. Kysyin tyttäreltä, että haluatko nähdä kuolleen. Hän mietti vähän aikaa, mutta halusi nähdä. Hän muistaa sen vielä tänäkin päivänä ja puhumme siitä.

Kaikille samat säännöt

Hoiva-ala on muuttunut Kurpan kymmenen vuoden yrittäjyyden aikana todella rajusti. Kirjalliset työt ovat lisääntyneet ja palveluille asetetut vaatimukset kasvaneet. Suuret yritykset ovat pistäneet monet pienemmät toimijat ahtaalle. Samalla yhteiskunnassa on alettu ohjata esimerkiksi vanhustenhoitoa entistä enemmän kotihoidon suuntaan. Kurppa uskoo, että yhteiskunta joutuu pakittamaan arvovalinnoissaan seuraavan kymmenen vuoden aikana.

– Toivon, että ihmiset oppisivat ymmärtämään pienten yksityisten hoivapaikkojen arvon. Osattaisiin arvostaa kotiruokaa ja ihmisläheisyyttä. Ettei ihmiset ole vain massaa, jotka laitetaan vaan jonnekin ja jotka tekevät vain jotain. Hän myös toivoo, että kaikki pelaisivat samoilla säännöillä, olipa kyseessä sitten julkinen palvelu, yksityinen yritys tai kolmannen sektorin toimija.

Tämä koskee myös palvelujen ostajia. Kurpan laskujen mukaan Hopeaharjussa on 26 eri sääntökirjaa, jotka määrittävät asukkaiden hoidon tason. Jopa 30-sivuiset sääntökirjat tulevat palveluiden ostajilta eli kunnilta tai kuntayhtymiltä. – Nyt on niin, että jokainen kunta tekee omat ohjeistuksensa. Toivoisin, että säännöistä tehtäisiin yhteneväiset koko maassa ja rakennettaisiin esimerkiksi viisiportainen palvelutaso. Silloin myös palveluntarjoajien laatua olisi helpompi arvioida.

Yrittäjyys on Mari Kurpalla verissä. Hän on tottunut ajattelemaan suuria kokonaisuuksia ja kantamaan vastuuta. Mutta haikaileeko hän koskaan palkkatöihin? – Olen sitä joskus miettinyt, kun oikein ketuttaa. Mutta en minä osaisi mennä sellaiseen, missä ei olisi yhtään vapautta. Kurpalla on virtaa jatkaa Hopeaharjun pyörittämistä ja kehittämistä vielä pitkään. Sitä hän ei vielä osaa sanoa, tuleeko perheyritykseen jatkajaa hänen jälkeensä. – Tyttäreni tosin sanoi jo viiden vanhana, että hänestä tulee Hopparin seuraava pomo, Kurppa nauraa. – Lapsillani on vielä onneksi pitkään aikaa miettiä, mitä he isona haluavat tehdä.