Hopeaharju-logo  - Osa HoviKoti-ryhmää

Tekstin koko

A- | A+

 Sinikka2

Sinikka Koskela

Äitihahmo jää sivuun


Sinikka Koskelan työura Hopeaharjussa on kestänyt lähes yhtä kauan kuin palvelukoti on ollut olemassa.

Sinikka Koskela teki viimeisen täyden vuoronsa Hopeaharjussa kesäkuussa. Kun lomat lasketaan mukaan, Koskelan työura palvelukodissa kesti lähes 30 vuotta. Hän on yksi ensimmäisiä palvelukodin työntekijöitä. Hopeaharjun toiminta alkoi elokuussa 1989, Koskela tuli töihin 4. päivä syyskuuta.

–Aluksi meillä oli kolme asukasta, ensimmäisenä jouluna jo kuusi. Meitä hoitajia oli pitkään viisi. Yrittäjä Maija Peltonen teki myös paljon hoitotyötä.

Koskela muistelee Hopeaharjun alkuaikoja suurella lämmöllä. Hoitohenkilökunta ja asukkaat tekivät arjen askareita paljon yhdessä. Vaikka esimerkiksi keittiön varustelutaso ei enää tämän päivän standardeista menisi läpi, asiat hoituivat hyvin.

–Keittiö oli kuin kotona olisi ollut. Sähkövatkain taisi olla suurin keittiöväline. Asukkaat olivat mukana kuivailemassa astioita.

Kuntouttava ote ja asiakkaan toimintakyvyn ylläpito on hoivatyössä tämän päivän suuri trendi. Koskelan mielestä Hopeaharjussa on ollut kuntouttava ote alusta saakka.

–Meillä on ollut sellainen linja, että emme tee kaikkea asukkaiden puolesta. Olemme touhunneet yhdessä asukkaiden kanssa esimerkiksi peruna- ja kasvimailla. Se on luonut kodinomaisuutta ja yhteisöllisyyttä.

Kun hoitohenkilökunta oli nykyistä pienempi, kaikki tekivät kaikkea. Jokaisella oli oma vastuualueensa, jonka suunnittelusta vastasi. Koskela oli pitkään virkistysvastaava eli hän vastasi erilaisista virikkeistä ja reissuista. Ensimmäinen koko porukan kotimaan kesäretki oli jo Hopeaharjun avajaisia seuranneena kesänä. Muutaman vuoden päästä Hopeaharjun väki lähtikin jo ulkomaille. Ensimmäiseksi ulkomaan kohteeksi valikoitui Turkki.

–Kyllähän se vähän kaikkia jännitti, kun lensimme Porista Helsinki-Vantaalle ja sieltä Turkkiin. Eräs asukas sanoi Helsinki-Vantaalla, että hän ei haluakaan lähteä reissuun. Totesin, että nyt ei voi enää perua. Lopulta reissu sujui todella hyvin. Asukkaamme sopeutuivat nopeasti paikalliseen elämänmenoon, istuimme kadulla pienillä jakkaroilla syöden hedelmiä ja vähän rakia maistellen, Koskela muistelee.

Ulkomaan matkat ovat olleet kokonaisvaltaisia, mutta suuremmilta kommelluksilta on vältytty. Joskus säiden herra on tosin tehnyt tepposet.

–Kerran lähdimme Espanjaan ja olimme varautuneet hellelomaan. No, siellä olikin kylmää ja sateista koko viikon, kun Suomessa oli lämmintä. Silloin kuului vähän palautetta, että miksi me täällä olemme, Koskela nauraa.

Hopeaharjun kodinomainen ote näkyi muun muassa työasuissa. Aluksi hoitohenkilöstöllä oli pääasiassa omat vaatteet, työasut tulivat vasta myöhemmin.

Kun henkilökuntaa oli vähemmän, iltavuorossa oltiin yksin. Kaikki asiat saatiin kuitenkin hyvin hoidetuksi. – Siinä oli sellainen yhdessä tekemisen fiilis, oli rauhallista ja asukkaat olivat mukana tekemisessä. Se vahvisti koko porukan yhtenäisyyttä.

 

 

kuva2

 

”Silloin tuli itku”

 

Hopeaharjussa on ollut omahoitaja -järjestelmä lähes alusta saakka. Tämä on mahdollistanut pitkät hoitosuhteet. Sinikka Koskela on itse nauttinut siitä, että hän on saanut tehdä asioita asukkaiden kanssa pitkäjänteisesti.

–Kun on ollut jo valmiina odottamassa uutta asukasta ja hänen kanssaan viettää paljon aikaa, pääsee helpommin kiinni ihmisen arkeen ja tapoihin. Minulla on käynyt hyvä tuuri siinä, että olen kaikkien kanssa tullut toimeen todella hyvin ja saanut luotua luottamukselliset suhteet.

Koskelan pisin hoitosuhde kesti reilusti yli 20 vuotta. Taloon tullut asukas sattui olemaan kotoisin samalta kylältä kuin Koskela. –Silloin minun piti mennä siivouskaappiin itkemään, että näinkö tämä elämä meitä heittelee eri suuntiin. Emme olleet nähneet sitten kouluaikojen. Meille kuitenkin syntyi tiivis hoitosuhde, juttelimme usein kotikylän vanhoista asioista ja ihmisistä.

Koskela on nähnyt palvelukodissa kaikenlaisia ihmiskohtaloita. Hänen mielestään hoiva-alalla työskentelevän tärkein ominaisuus on empatia.

–Tämä on elämää iloineen ja suruineen. Asukkaat vaativat rajat, mutta myös inhimillistä kohtaamista. Lopulta ihminen ei tarvitse kovin paljoa, aivan perusasiat riittävät.


Työpaikka kuin oma koti

Yhteisöllisyys ja kodinomaisuus ovat olleet Koskelalle tärkeitä asioita, jotka ovat pitäneet hänet töissä samalla työnantajalla. Koskela ja palvelukodin perustaja Maija Peltonen ovat perhetuttuja keskenään.

Nykyinen yrittäjä Mari Kurppa on ollut kuudesluokkalainen, kun palvelukoti on perustettu. Yrittäjäperheen lapset ovat pyörineet palvelukodin arjessa hoitajien ja asukkaiden seassa – nyt jo useammassa sukupolvessa.

–Minulla on varmasti Mariin toisenlainen suhde kuin monella muulla, koska olen tuntenut hänet niin nuoresta saakka ja nähnyt hänen kasvavan tässä ympäristössä. Vaikka hän on esimies, hän on aina minulle Mari. En ajattele, että tuolta se pomo nyt tulee.

Yhteisöllisyys ja kodinomaisuus näkyvät Hopeaharjun päivittäisessä toiminnassa vahvasti. Asukkaat pääsevät vaikuttamaan arjen asioihin ruokalistasta lähtien ja he osallistuvat askareisiin oman vointinsa mukaan.

Luonto on ollut Hopeaharjussa läsnä aina. Tontilla kasvaa niin yrttejä, marjapensaita kuin omenapuitakin. Niitä kaikkia hoidetaan yhdessä. Varsinkin palvelukotia ympäröivä puutarha on kaikkien ylpeydenaihe.

–Meillä oli vuosi sitten laatikkopuutarha Orvokin avajaiset. Yksi asukas teki kaikista puutarhan yrteistä kirjan ja laitoimme laput kaikkiin yrttilaatikoihin. On niin ihanaa, kun asukkaat alkavat keväällä käydä katsomassa, että voisikohan sinne jo laatikoita laittaa. Myös miehet, jotka eivät aina luontaisesti ole puutarhahommissa olleet, ovat aivan innoissaan.

Puolukkaa, omenaa ja viinimarjoja on viime vuosina tullut Hopeaharjun puihin ja pensaisiin hurjasti. Kaikki sato päätyy lopulta asukkaiden ruokapöytään erilaisina luonnon herkkuina.


Perustyö on pysynyt samana

Mielenterveyskuntoutujien kanssa Hopeaharjussa työskennelleen Koskelan mielestä hoitotyö ei suuressa kuvassa ole oleellisesti muuttunut. Ihmiset hoitavat edelleen ihmisiä. Niin on myös jatkossakin.

Toki hoitajilta vaaditaan nykyisin eri asioita kuin 30 vuotta sitten. – Ennen teimme siivouksesta lähtien kaiken itse. Perjantain iltavuorolainen aloitti siivouksen kello 13. Nykyisin meillä on onneksi apuja siivoukseen.

Paperityö on lisääntynyt alkuajoista huimasti. Käytännössä kaikki asukkaan toiminta ja olotilat kirjataan ylös. Sen päälle päivitetään säännöllisesti palvelu- ja kuntoutussuunnitelmat.

Tiukka vaatimus kirjaamisesta johtuu lainsäädännöstä ja palveluiden ostajien eli kuntien tai kuntayhtymien vaatimuksista. Kaikki asukasta koskettavat asiat halutaan dokumentoiduksi.

–Kun tulin tänne töihin, meillä oli kynä ja vihko. Kaikki löytyi vihkosta ja tiesimme, mitä piti tehdä.

Byrokratian lisäksi palvelujen ostajien vaatimukset ovat vuosien saatossa muuttuneet. Varsinkin viriketoimintaa vaaditaan aiempaa enemmän. Se ei ole Koskelan mielestä asukkaan kannalta pelkästään myönteinen asia.

–Olisi hyvä entistä enemmän miettiä, mitä ihminen itse haluaa. Eivät ihmiset normaaliarkeen mitään ihmeellistä kaipaa.

Joskus hoitajat ovat puolustaneet asukkaita palvelun maksajien suuntaan voimakkaastikin. Koskelalle tulee mieleen eräs tilanne, jossa hän joutui keskustelemaan asukkaan vaaterahasta.

–Ostajan edustaja kysyi, että voisinko käydä etsimässä asukkaalle hänen tarvitsemiaan vaatteita kirpputorilta. Vastasin, että nämä ihmiset saavat niin harvoin mitään, että silloin kun tarvitaan, ostetaan uutta.

Hyvin täällä pärjätään

Sinikka Koskela on nähnyt vuosien saatossa Hopeaharjun laajenemisen yhden rakennuksen palvelukodista suuremmaksi kokonaisuudeksi. Kodinomaisuus ja tiivis työyhteisö ovat olleet hänelle tärkeitä asioita. Mieli ei ole tehnyt lähteä muualle.

Koskelasta on tullut vuosien saatossa monelle nuoremmalle hoitajalle eräänlainen äitihahmo, jolta tullaan pyytämään apua ja joka jakaa hiljaista tietoa muille.

–Monet ovat tulleet sanomaan, että ”Miten me nyt pärjätään, kun sä lähdet?” Olen sanonut, et hyvin te pärjäätte.

Kokonaan Hopeaharjusta Koskela ei luovu. Hän on lupautunut tekemään jatkossa lyhyitä tuurauksia. Hän haluaa käydä katsomassa niitä asukkaita, joiden omaiset eivät syistä tai toisista käy kovin usein.

–Onneksi olemme saaneet järjestetyksi asukkaille vapaaehtoista ystävätoimintaa. Se on monelle todella tärkeää.

Vaikka moni asia on 30 vuodessa muuttunut, on Sinikka Koskela kokenut vahvaa yhteenkuuluvuuden tunnetta Hopeaharjussa koko työuransa ajan.

–On ollut todella hienoa, kun olemme yhdessä onnistuneet eri asioissa ja sitten niitä porukalla juhlineet. Se on antanut paljon voimaa arkeen.